Ulkona tuulee niin, että ikkunankarmit vinkuvat. Kävin aamulla joogassa, kaupassa, ja kylvyssä, ja sitten olikin hyvä aloittaa harjoittelu. Aloitin soittamalla skaaloja läpi, sitten skaalojen kolme ensimmäistä säveltä, viisi ensimmäistä säveltä, ja ajatuksen kanssa vähän kaikkea sekaisin. Tämän jälkeen annoin vähän enemmän aikaa kömpelöille E, F# ja C# duureille.

Ensimmäisen tunnin vietin Donna Leen kanssa. Hioin kömpelöitä kohtia, ja soitin kappaletta läpi 120bpm tempossa. Yritin kiinnittää huomiota soittoasentoon ja hengitykseen varsinkin vaikeammissa kohdissa. Donnan jälkeen soitin NIght in Tunisia -kappaletta, samalla meiningillä. Koitin saada triolit kohdalleen, ne on aivan liian helppo soittaa tavallisina kahdeksasosina, mikä taas muuttaa koko kappaleen ihan toisenlaiseksi! Lopuksi vietin aikaa Agua De Beberin kanssa.

Kuten tuossa parin viikon mittaisen inspiraatiolaman lopulla vähän uumoilinkin, on jotain taas mennyt eteenpäin, sillä soitto tuntuu paljon vaivattomammalta kuin aikaisemmin. Ja soittaminen tuntuu taas tosi nautittavalta myös. Nam!