Olin maanantaina pitkästä aikaa fonitunnilla, ja vietimme opettajani kanssa noin kaksi tuntia hinkkaamalla läpi Donna Leen kahta ensimmäistä tahtia. Kyllä vain, kaksi tuntia, kaksi tahtia. Enkä silti saa soitettua niitä yli 120bpm... tosin alle 120bpm soitankin ne aika hyvin jo, krhm. :)

Tony neuvoi, että välillä on hyvä keskittyä hiomaan tuollaisia pieniä biisien osia tarkemmin, viettää aikaa niiden kanssa kyllästymiseen asti, sillä kun pienet palikat on kuosissa se vaikuttaa yllättäen koko soittoon. Jos vain treenaa biisejä ja repertuaaria ei välttämättä tule hioneeksi tekniikkaansa, ja pelkästään biisejä opettelemalla tulee usein myös päästäneeksi itsensä turhan helpolla, jolloin edistyminen kertakaikkiaan takkuaa. Niin. Ei tuo tieto sinänsä ole mitään uutta ihmeellistä, mutta välillä sen tuppaa unohtamaan... Tony on onneksi hyvä potkimaan uutta puhtia treenaamiseen, ja niinpä tämä viikko eilistä lukuunottamatta onkin mennyt pääasiassa pelkkää tekniikkaa nysvätessä. Kaksi tahtia, 100bpm, 110bpm, 120bpm... jne.

Otin työn alle myös Davisin Fourin, sillä sain kullanarvoisen vinkin eräältä toiselta soittajalta: jazz on vetämistä ja työntämistä, ei pelkkää diipadaapaa, joten nyt minun tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten soitan kahdeksasosanuottini. Tähän em. viisu on onnen omiaan, sisältäen runsaasti sekä kahdeksasosanuotteja että -taukoja. Näillä mennään!