Ja tapahtui tänäpäivänä, että Yamaha meni Ericille huoltoon jo jonkin aikaa takkuilleiden vuotavien alaläppien vuoksi. Eric on se sama saksofoniteknikko, jolta olen rakkaan suukappaleeni hankkinut, niin kovan tason saksofonivelho, että en luultavasti edes loppuun asti tajua. Yamaha on siis pallon parhaissa käsissä mitä huoltoon tulee, plus että Eric on mitä mahtavin tyyppi, jonka kanssa voisin keskustella metafyysisiä helposti vaikka koko päivän. Ja toisenkin.

Jonain päivänä minä vielä saan hänet puhuttua ympäri ottamaan minut oppilaaksi/apulaiseksi!

Jamit sunnuntaina olivat mielenkiintoiset, huomasin monta juttua mitä olen oppinut ja mihin olen menossa, ja niinikään monta semmoista juttua mitä pitää vielä työstää. Minulla oli tänään myös tunti Tonyn kanssa, ja hän kehotti minua ottamaan työn alle enemmän overtoneja: skaalaa ylös ilman oktaaviläppää, skaalaa alas asti oktaaviläpän kanssa, korkea C overtonella sekä skaala overtoneilla. Hän myös neuvoi minua ottamaan tosissani työn alle kaikki vaikeat sormitukset jo aikaisemminkin kuvailemallani pitkä-lyhyt-lyhyt-pitkä -vaihtotekniikalla. Näiden lisäksi hän kehotti minua puhaltamaan torveen voimakkaammin, nyt olisi siis haussa täyteläisempi ja parempi saundi. Oppitunti venyi yllättävän pitkäksi, sillä Tony tarjosi minulle kyydin Berkeleyhin, ja kuuntelutti mm. Ravi Coltranea.

Mutta nyt tässä tulee siis vähän taukoa, mikä tulee luultavasti ihan hyvään väliin - edellisviikon pitkät sessiot meinasivat vaatia verojaan turhankin kanssa ja harjoitteleminen on tuntunut viime päivinä vähän työläältä. Palataan taas jahka torvi on kotona ja treenit taas käynnissä - lähdemme pohjoiseen ensi viikolla, ja jos torvi on valmis loppuviikosta kuten Eric lupaili, niin luvassa on taas tehosessioita.